torstai 5. heinäkuuta 2012

On niin mukavaa & hyödyllistä

katsella puutarhaohjelmia televisiosta. Ehdoton suosikkini on Yle femman Puutarhaperjantai, ihana rauhallinen ohjelma, josta saa paitsi silmäniloa myös aina hyviä vinkkejä. Juuri äsken katselin samalta kanavalta Puutarhassa- ohjelman, jossa sanottiin;"Puutarhan, joka ei rehota villinä, voi unohtaa!". Hyvä, että ei tarvitse unohtaa torpan puutarhaa, joka villinä rehottaa. Poistelen kyllä erilaisista paikoista rikkaruohoja ja esim.kukkineet koiranputket kiskon niiltä alueilta, joita hoidan tai aion hoitaa. Istuttelen viimeisiä kasvattamiani taimia ja tänään laitoin kurkun taimille uudet "kastelujärjestelmät". Sain niistä vinkin yhdestä Yle femman puutarhaohjelmasta, joka tuli joko eilen tai toissa päivänä. Laitan kuvan myöhemmin.

Aika paljon vaan istuskelen ulkona; keinussa, alarinteen katselupaikoilla tai ylimmässä kuvassa näkyvän pöytäryhmän ääressä. Välillä käyn nyppäsemässä jotain tai leikkailen nokkosia. Paljon on myös muuta ohjelmaa; pyöräilyä, uintia, kulttuuririentoja... Ensi viikonloppunakin; lauantaina Kanavajazz ja sunnuntaina kesävieraiden kirkkopyhä Asikkalan kirkossa ja avoimet ovet kotiseutumuseossa.

Alla kuvia tämän päivän kukkivista.
 Ruskoliljat, Kärsämöt ja Kurjenpolvet sulassa sovussa.(Kuvateksti korjattu Annen kommentin jälkeen)


 Samat kukat vähän eri kulmasta, heinillä vahvistettuina.

Harakankello leviää ja paljon on lupausta muustakin kukinnasta.(Kuvateksti korjattu Annen kommentin jälkeen)

2 kommenttia:

  1. Heinäkuu onkin nautiskelun aikaa, saa katsella luonnonihmeitä ja ihailla kuinka omat viljelykset kasvaa. Itsellä työ haittaa pahimmoilleen harrastuksia, mutta ne vähätkin vapaahetket tulee kyllä käytettyä pihalla oleiluun. Kiva kun olet jaksanut näitä torpan kuulumisia postailla, mielenkiinnolla aina luen mitä kuuluu ja miltä näyttää. On se vaan niin kiva että sinustakin kaupunkilaisesta on pieni maalainen sukeutunut esiin.. Ei ole koulutus mennyt hukkaan..:) Paitsi tuossa kasvintunnistuksessa, kuvissa ei näkynyt tarhapäivänliljaa,vaan ruskolilja ja alemmassa kukkii harakankello, ei ukonkello.... ;) Vaan ei sen niin väliä, kauniita ovat kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne kommentista ja korjauksista! Toivoinkin, että niitä tulee. Kasvintunnistukseni on vielä heikkoa, mutta koitan parantaa koko ajan. Ruskolilja on ollut täällä jo ennen meitä. Olen vain siirtänyt sitä. Kovasti etsin netistä sekä noita liljoja että kelloja, mutta en löytänyt, mutta hyvä, että sinulta tuli tieto. Tuo kurjenpolvikin oli vain arvaus. Olen kyseiseen kohtaan istuttanut kahta kurjanpolvea ja syysleimua, mutta en vielä niistä mitään nähnyt kukassa. Nyt olen netistä opetellut torpan pihan luonnonkasveja ja listannut niitä eli oppia ikä kaikki.

      Poista