perjantai 24. helmikuuta 2012

Ensimmäisiä kunnostuksen kohteita

oli vanha matala astiakaappi, joka torpan mukana siirtyi meille. Tässä kuvasarja monista kerroksista, jotka kaapin kannen päällä olivat.Päällimmäisenä oli isokukallinen kerni. Kaapin pilkottaa räsymatto, joita saimme myös useita kauniita ja hyväkuntoisia.
Seuraava kerros olikin jo vähän vanhempaa vuosikertaa ainakin päätellen materiaalista, joka oli jotain muovin esiastetta. Eikä tuo kuosikaan nyt ihan viime vuosilta ole.
Viimeisenä oli vielä kerros, josta on jo vaikea sanoa mitä materiaalia sen on. Varsin mielenkiintoinen kuitenkin. 
Omaa silmääni miellyttää kuitenkin eniten tämä puinen pinta ja siinä näkyvä eletty elämä. Vietämme torpalla niin paljon ulkoilmaelämää, joten sisätiloja ei ole juuri tullut kuvattua. Tänä keväänä ja uudella kameralla(Canon G 12) aion kuitenkin korjata tilanteen ja laittaa kuvia esille myöhemmin. Eteinen on mielestäni kaunis ja siellä olen kuvannut isännän tekemän jakkaran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti