maanantai 28. lokakuuta 2013

Matka kohti rikkaruohotonta perennapenkkiä on pitkä ja kivinen

Syyslomalla jatkoin mullan puhdista ja päästessäni keskemmälle penkkiä totesin mullan olevan 10- 15 sentin matkalta täysin rikkaruohojen läpitunkemaa ja tajusin puhdistuksen olevan lähes mahdotonta. Tuumittuani asiaa päätin vaihtaa mullan kokonaan. Maan poisvieminen jäi aika lailla kesken, koska tämän perennapenkin puhdistuksen lisäksi otin osaa puusouviin.
Ylläolevia runkoja mieheni kanssa kammetessa jumiutin niskani niin, että eräänä aamuna torpalla herätessäni niskan vasenpuoli, vasen käsi jopa vasen kainalo olivat niin kipeät, että pihatyöt jäivät siltä päivältä.
Perennapenkki jäi odottamaan kevättä. Tietääpä mistä jatkaa...
Niin kuin edellisessä kuvassa jo näkyy sain aika monta kottikärrykuormaa olkia kuskattua pellolta. On millä kattaa penkkejä ja luulisin, että olkien allaolevat pahvit myös jonkin verran estävät rikkaruohojen kasvua tällä alueella.

Tämä kuva kertoo paremmin kuin tuhat sanaa kuinka ihanaa & ihmeellistä maalla on huolimatta niskakivuista ja loputtomista töistä. Öisin oli pakkasta ja alarinteessä vadissa oleva pesuvesi  jäätyi kauniiksi kiekoksi. En saanut kiekkoa kokonaisena kuvaa ja yllä "jääkiekko" on siis kahdessa osassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti